Olen niin kiitollinen, kun minulla on niin hyvä aviomies. Siitä on kulunut kuusitoista vuotta, kun astuttiin yhdessä alttarille (1939) keväällä, täynnä suurta rakkautta ja suunnitelmia omasta perheestä ja omasta kodista. Voi kuinka ne avioliiton alkuvuodet olivat kuin pahaa painajaisunta ainaisen pelon kanssa. Usko oli rintamalla, mutta Jumalalan kiitos että tuli hengissä takaisin.
Onneksi oli Hilja-äiti ja Aakusti-isä, joiden avulla selvisin esikoisen kanssa. Oli pakko jaksaa. Lapsi ei ollut isäänsä tuntea, kun se sitten rintamalta kotiutettiin, harmaissa armeijan kamppeissa.
Tänään saunan jälkeen menemme Uskon kanssa yhdessä elokuviin juhlistamaan tätä hääpäivää. Hilja-mummo jää lasten kanssa ja on luvannut lukea iltasadun. Eino ei perusta saduista ja lukee Tarzania, johon pikkuveli on myös ihastunut. Toivottavasti ei ole liian jännittävää, ettei Martilla mene pissat yöllä alle ja petivaatteet märiksi. Saa sitten naapureille selitellä, kun pyhänä tuuletetaan petivaatteita.
Lapset saavat illan kunniaksi kuumaa maitokaakaota ja köyhiä ritareita kermavaahdon ja hillon kera.
Edellisviikkoista pullaa on jäänyt tähteeksi, jonka voi maidossa liottaa ja voissa paistaa hellalla. Veikko toi Vehmeristä runsaasti kermaa, joka pitää käyttää pois ennen kuin happanee. Kellarissa on yksi vattuhillopurkki, joka ei näytä olevan ihan kunnossa. Sen voi käyttää, kun parafiinin alle tulleen homeen kuorii pois. Sanotaanhan, että home kaunistaa lauluäänen.
Maire
Onni asuu arjessa 
