Vuokrasopimusta ja vesivessaa

Olen niin kiitollinen, että ollaan saatu asua tässä Korttelin talossa. Hyvin on pärjätty tähän saakka, mutta nyt oikeasti pitää tehdä ratkaisuja. Uskon kanssa pitää puhua perinpohjaisesti, eikä enää vaan odottaa seuraavaa vuotta. On ollut liikkeellä huhuja, että talonomistaja olisi myymässä tätä koko korttelia kaupungille. Hänen mielestään kadun päällystämismaksut, nuohousmaksut, vesimaksut, huoneistojen korjauslaskut ovat kuulemma kohtuuttoman suuria, kun vuokriakaan ei ole voinut vuosikymmeniin nostaa. Mutta mitäs ei korjaa vuotavia kattoja ajoissa, tulee vaan suurempi kulu, kun katon sisäpahvit tulevat alas ja nekin pitää sitten uusia. Suunniteltiinhan tähän ammattikouluakin joitakin vuosia sitten, mutta se hanke kaatui kuuleman mukaan tontin pienuuteen.

Kun ukki teki vuokrasopimuksen tästä talonomistajan kanssa 24 vuotta sitten, joten se vanhenee ensi vuonna. Mummihan tässä on päävuokralainen, me vaan alivuokralaisina hänen nurkissaan asumme. Se on ainakin varma, että uudessa kontrahdissa vuokra nousee huimasti. Ollaan niin hyvin tätä asuntoa hoidettu ja kunnostettu. Silloin kun muutettiin tänne, isä, äiti, Veikko ja minä, niin isäni rakensi vesivessan omalla rahallaan sanoen, että hänen naisten ei tarvitse pyllyjään kylmässä palelluttaa. On se sisävessa vaan helpottanut elämäämme uskomattoman paljon. Monta ylimääräistä askelta on säästynyt. Varsinkin aina silloin, kun lapsilla on ollut ripulia ja muita sairauksia.

vessa01

Tosin naapurit silloin aikoinaan supisivat siitä, kuinka pirssikuskin rengillä on varaa moiseen ylellisyyteen. Ja pirtun salakauppaan osallistumisestakin vihjailivat, että sillä on vessarahansa hankkinut. (Kieltolaki loppui 1932). Minä en usko noihin ikäviin vihjailuihin, sillä isäni ja äitini ovat aina eläneet tarkan markan taloutta ja sitä kautta saaneet rahat remonttiin. Ja sukulaismiehet olivat siinä rakennustalkoissa mukana.

Työpaikalla Pulkkisen Maija on miehensä kanssa hankkimassa arava-asuntoa. Siinä maksaisi omaansa. Ja jos rakennettaisiin omakotitalo Niiralaan tai Linnanpellolle, ja olisi enemmän huoneita, kun lapsetkin kasvavat ja tarvitsevat enemmän tilaa. Mummo saisi oman makuusopen ja tyttö oman lukupöydän, jos kerran sinne oppikouluun pääsee. Ja Veikko voisi nuorikkonsa kanssa muuttaa yläkerran parihuoneisiin vuokralle, niin ei tarvitsisi ventovieraita alivuokralaisiksi ottaa. Täytyy Uskolle ruveta tästä puhumaan, jotta päästäisiin tuumasta toimeen.

Vehmerissä odotetaan kahden hiehon poikivan lähiaikoina. Saa nähdä, joko Matti saa mukaansa tuotavaksi ternimaitoa. Se on niin hyvää, kun pelkän maidon laittaa uuniin, niin siitä saa lasten herkkujälkiruokaa. Vähän kanelia ja sokeria päälle, ja liraus maitoa, niin se on maukkaimmillaan.

 

Maire

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s