Kihloihin

Olen niin kiitollinen, kun Veikko-veli on löytänyt niinkin mukavan tytön kuin Lahja. Kun Veikko meni kihloihin Lahjan kanssa, mummo oli ensin hyvin tohkeissaan. Mutta kun hän sai kuulla, että avioliittoon vihkiminen tapahtuisi kreikanuskon mukaan, niin silloin hänen leukapielensä loksahtivat auki. Olihan hän tiennyt, että Lahja Pöppönen oli evakkona tullut Raja-Karjalasta, Suojärveltä muuttanut Karttulaan. Olihan hän joskus käynyt Pyhän Nikolauksen kirkossakin, mutta papin hospotipomiloi – sanomisista ei ollut ymmärtänyt mitään. Ja asuihan Korttelin pihassa Viipurista tullut leskirouva, joka kävi samanuskoisessa Tuomiokirkossa kuin hänkin, niin ei hän sitä evakkojen eriuskoisuutta sitten niin miettinyt.

Veikko ja Lahja olivat edelliskesänä tavanneet Kalliorannan tansseissa, samassa veneessä oli soudettu salmen yli tansseihin, ja siitä illasta ovat kulkeneet yhdessä. Lahja asuu yhdessä serkkutyttönsä kanssa alivuokralaisena Haapaniemellä, ja siellä Veikko ravaa nykyisin alvariinsa. Tosin Lahjan vuokraemäntä on tiukka neiti-ihminen eikä sallisi miesvieraita. Mutta kihlautumisen jälkeen Veikko on voinut olla siellä illalla klo 20.00 saakka. Mutta nyt nuoripari on suunnitellut häitään joulukuuksi, koska silloin he saavat hellahuoneen vuokrattua Niiralassa valmistuvan omakotitalon yläkerrasta. Ja silloin pitää olla avioliitossa, kun yhteen muutetaan. Kuka nyt kunniallinen pari susiparina asuisi.

 

Lahja sai vanhemmiltaan kihlajaislahjaksi sähkövuoan, kun alivuokralaisasunnossa ei ole keittomahdollisuuksia. Ja vuokraemännän liettä saisi käyttää vain silloin, kun siinä on vuokraemännän tekemä tuli. Veikko kehuu, että Lahjan tekemä makkaravuoka on maailman parasta ruokaa. Lahjan makkaravuokaan laitetaan ensin kuutioina suomimakkaraa, joka ruskistetaan ihrassa (voikin käy), lisätään kuoritut perunakuutiot, ripaus suolaa ja pippuria. Vesi laitetaan päälle. Paistetaan 35–40 minuuttia. Jos on porkkanoita, sipulia tai purjosipulia, niin sitten niitäkin voi laittaa.

Maire

 

Advertisement

Rottasotaa

Olen niin kiitollinen, että meidän ruokakomerossa ei ole ollut talven aikana rottia. Kaupungin rottasota on ollut käynnissä jo toista viikkoa. Pihan saalis on ollut kuulemma hyvä, liki kolmekymmentä löydettyä kuollutta rottaa. Tahtovat pesiytyä tännekin, vaikka tunkioita on yritetty hoitaa ja sianruoka-astioissakin on kansi, mutta tallin kuorma-ajuri Koposen hevosen kaurat taitavat houkutella ne tänne. Naapuripihan kolli on kuollut rottasodan uhrina. Naapurin huussikoppiin on kuollut rotta. Naapurin Lyyti sai melkein sydänkohtauksen, kun hämärässä huussin kannella käsi osui raatoon kurkotellessaan sanomalehtipaperia pyyhkimistä varten. Siellä oli heti seitsemän pihan koltiaista ihmettelemässä tapahtumaa. Kun talonmies kutsuttiin palanutta lamppua vaihtamaan, se ei ollutkaan palanut, vaan hieman pyöritetty irti kannastaan. Joten tihutyötä epäiltiin.

Usko saa selvittää, ovatko Eino ja Matti olleet asiassa mukana, ja tarvitseeko käyttää Koivuniemen herraa. Ajatella, jos Lyyti olisikin kuollut sydänkohtaukseen, niin pojilla olisi ollut Lyytin kuolema omalla tunnollaan koko loppuelämänsä ajan.

Vehmerissä lehmä oli pitänyt pikaisesti lopettaa, kun poikiminen ei onnistunut. Vasikka jäi onneksi eloon, ja lehmän lihat saatiin kuitenkin pelastettua vielä kotikäyttöön. Sieltä lähetettiin Veikon mukana kieli, kun tietävät, että keitetty kieli on Einon ja Martin lempiruokaa. Eino tykästyi kieliruokaan pula-aikana, ja pikkuveli otti oppia veljestään. Sitä ei tarvitse tuputtaa syötäväksi. Mummi saa tehdä siitä kielimakaronilaatikkoa, niin on riittoisampaa syötävää. Ja kielen kärjestä tehdään etikkaan säilöttyä leikettä eväsleipien väliin laitettavksi.

Maire

Vuokrasopimusta ja vesivessaa

Olen niin kiitollinen, että ollaan saatu asua tässä Korttelin talossa. Hyvin on pärjätty tähän saakka, mutta nyt oikeasti pitää tehdä ratkaisuja. Uskon kanssa pitää puhua perinpohjaisesti, eikä enää vaan odottaa seuraavaa vuotta. On ollut liikkeellä huhuja, että talonomistaja olisi myymässä tätä koko korttelia kaupungille. Hänen mielestään kadun päällystämismaksut, nuohousmaksut, vesimaksut, huoneistojen korjauslaskut ovat kuulemma kohtuuttoman suuria, kun vuokriakaan ei ole voinut vuosikymmeniin nostaa. Mutta mitäs ei korjaa vuotavia kattoja ajoissa, tulee vaan suurempi kulu, kun katon sisäpahvit tulevat alas ja nekin pitää sitten uusia. Suunniteltiinhan tähän ammattikouluakin joitakin vuosia sitten, mutta se hanke kaatui kuuleman mukaan tontin pienuuteen.

Kun ukki teki vuokrasopimuksen tästä talonomistajan kanssa 24 vuotta sitten, joten se vanhenee ensi vuonna. Mummihan tässä on päävuokralainen, me vaan alivuokralaisina hänen nurkissaan asumme. Se on ainakin varma, että uudessa kontrahdissa vuokra nousee huimasti. Ollaan niin hyvin tätä asuntoa hoidettu ja kunnostettu. Silloin kun muutettiin tänne, isä, äiti, Veikko ja minä, niin isäni rakensi vesivessan omalla rahallaan sanoen, että hänen naisten ei tarvitse pyllyjään kylmässä palelluttaa. On se sisävessa vaan helpottanut elämäämme uskomattoman paljon. Monta ylimääräistä askelta on säästynyt. Varsinkin aina silloin, kun lapsilla on ollut ripulia ja muita sairauksia.

Tosin naapurit silloin aikoinaan supisivat siitä, kuinka pirssikuskin rengillä on varaa moiseen ylellisyyteen. Ja pirtun salakauppaan osallistumisestakin vihjailivat, että sillä on vessarahansa hankkinut. (Kieltolaki loppui 1932). Minä en usko noihin ikäviin vihjailuihin, sillä isäni ja äitini ovat aina eläneet tarkan markan taloutta ja sitä kautta saaneet rahat remonttiin. Ja sukulaismiehet olivat siinä rakennustalkoissa mukana.

Työpaikalla Pulkkisen Maija on miehensä kanssa hankkimassa arava-asuntoa. Siinä maksaisi omaansa. Ja jos rakennettaisiin omakotitalo Niiralaan tai Linnanpellolle, ja olisi enemmän huoneita, kun lapsetkin kasvavat ja tarvitsevat enemmän tilaa. Mummo saisi oman makuusopen ja tyttö oman lukupöydän, jos kerran sinne oppikouluun pääsee. Ja Veikko voisi nuorikkonsa kanssa muuttaa yläkerran parihuoneisiin vuokralle, niin ei tarvitsisi ventovieraita alivuokralaisiksi ottaa. Täytyy Uskolle ruveta tästä puhumaan, jotta päästäisiin tuumasta toimeen.

Vehmerissä odotetaan kahden hiehon poikivan lähiaikoina. Saa nähdä, joko Matti saa mukaansa tuotavaksi ternimaitoa. Se on niin hyvää, kun pelkän maidon laittaa uuniin, niin siitä saa lasten herkkujälkiruokaa. Vähän kanelia ja sokeria päälle, ja liraus maitoa, niin se on maukkaimmillaan.

 

Maire

Hääpäivän kunniaksi

Olen niin kiitollinen, kun minulla on niin hyvä aviomies. Siitä on kulunut kuusitoista vuotta, kun astuttiin yhdessä alttarille (1939) keväällä, täynnä suurta rakkautta ja suunnitelmia omasta perheestä ja omasta kodista. Voi kuinka ne avioliiton alkuvuodet olivat kuin pahaa painajaisunta ainaisen pelon kanssa. Usko oli rintamalla, mutta Jumalalan kiitos että tuli hengissä takaisin.

 

Onneksi oli Hilja-äiti ja Aakusti-isä, joiden avulla selvisin esikoisen kanssa. Oli pakko jaksaa. Lapsi ei ollut isäänsä tuntea, kun se sitten rintamalta kotiutettiin, harmaissa armeijan kamppeissa.

Tänään saunan jälkeen menemme Uskon kanssa yhdessä elokuviin juhlistamaan tätä hääpäivää. Hilja-mummo jää lasten kanssa ja on luvannut lukea iltasadun. Eino ei perusta saduista ja lukee Tarzania, johon pikkuveli on myös ihastunut. Toivottavasti ei ole liian jännittävää, ettei Martilla mene pissat yöllä alle ja petivaatteet märiksi. Saa sitten naapureille selitellä, kun pyhänä tuuletetaan petivaatteita.

 

 

Lapset saavat illan kunniaksi kuumaa maitokaakaota ja köyhiä ritareita kermavaahdon ja hillon kera.

Edellisviikkoista pullaa on jäänyt tähteeksi, jonka voi maidossa liottaa ja voissa paistaa hellalla. Veikko toi Vehmeristä runsaasti kermaa, joka pitää käyttää pois ennen kuin happanee. Kellarissa on yksi vattuhillopurkki, joka ei näytä olevan ihan kunnossa. Sen voi käyttää, kun parafiinin alle tulleen homeen kuorii pois. Sanotaanhan, että home kaunistaa lauluäänen.

 

Maire

Korttelin Korhoset

Kuopion korttelimuseolla on Puutaloasumisen ihanuus – kurjuus? -näyttelyyn luotu fiktiivinen Korhosten perhe. Perheen äiti Maire pitää blogia perheen kuulumisista.

Maire Korhonen (o.s. Miettinen), äiti, 37 vuotta, syntynyt vuonna 1918, konttoristi.

Usko Korhonen, isä, 38 vuotta, syntynyt vuonna 1917, metsäteknikko.

Eino, Mairen ja Uskon poika, 15 vuotta, syntynyt vuonna 1940. Käy Valkeisen koulussa kahdeksatta jatkoluokkaa. Haaveilee vaatturin urasta.

Marja, tytär, 11 vuotta, syntynyt vuonna 1944, käy Puistokoulua. Aikoo ensi vuonna hakea oppikouluun. Paras ystävä Tiina on samalla luokalla koulussa ja asuu samassa pihassa. Tiinan isä on lääkäri ja äiti työskentelee opettajana Valkeisen koulussa.

Martti, poika, 7 vuotta, syntynyt vuonna 1948, käy Snellmanin koulua. Paras kaveri Pertti asuu samassa pihassa. Pertti saa koululta avustusta vaatteisiin ja jalkineisiin. Pertillä on neljä siskoa ja yksi veli. Heidän isänsä ei ihan aina jaksa mennä töihin. Sen huomaa siitä, kun ikkunaverhot ovat koko päivän suljettuna ja Pertti sisaruksineen yrittää liikkua mahdollisimman hiljaa ja puhua kuiskaten. Martin mielestä Pertin äiti näyttää aina kauhean väsyneeltä ja surulliselta. Hän tekee pyykkärin töitä, isä puolestaan on sekatyömies. Pertin isä on ollut sodassa.

Ritva, tytär, 4 vuotta, syntynyt vuonna 1951. Hilja Miettinen, 60-vuotias mummo, syntynyt vuonna 1895, autoilijan leski. Hilja on Mairen äiti, Uskon anoppi.

Seija, puolivuotias vauva, syntynyt vuonna 1954.

 

 

 

 

 

Veikko Miettinen, 23-vuotias, syntynyt vuonna 1932, autonasentaja, Mairen nuorin veli, Hiljan poika. Kihloissa Lahja Pöppösen kanssa. Lahja täyttää syyskuussa 21 vuotta (syntynyt 1934). Lahja on ortodoksi, Karjalan evakkoja, Suojärveltä. Hän on muuttanut Karttulasta Kuopioon 16-vuotiaana.

Matti Räsänen, 14-vuotias vehmersalmelainen, syntynyt vuonna 1941. Asuu viikot koulukortteerissa Korhosilla ja on Lyseossa oppikoulun toisella luokalla.